Suomen Paaritaksit ry:n jäsenautoilijat,
jotka harjoittavat paaritaksitoimintaa
Tampereella.

Antti Hannola Jussi Tikkanen
Matti Norman Pekka Virtanen
Petri Viteli Juha Viteli
Anne Viteli Markus Ilvonen
Johanna Ilvonen  
 
   


Tampereella toimivista paaritaksiyrittä-
jistä kuuluu Suomen Paaritaksit ry:n
yhdeksän taksiyrittäjää.


 

Liikenneministeriön sallittua paarikuljetukset taksilla niissä tapauksissa,
joissa asiakas ei tarvitse hoitoa matkan aikana, alkoi ajatus itää toimin-
nan käynnistämisestä Tampereella. Alkoi suunnitteluvaihe paarivarustuk-
sen hankkimisesta.

Neljä innokasta Tampereen Aluetaksi Oy:n osakasta päätti yhteistuumin hankkia paarivarustuksen omiin taksiautoihinsa keväällä 1992.

Autot olivat VOLVO 940 kartanoautoja, joihin paarivarustus oli helppoa ja turvallista asentaa. Paarivarustus päätettiin hankkia Pensiltä, jonka tuotteita
mm. Tampereen Palolaitos käyttää ambulansseissaan.

Alku oli hankalaa, ja sana "paari" vei tamperelais asiakkaiden ajatukset harhapoluille. Ahkera markkinointi tuotti kuitenkin tulosta: Tampereen yliopistollinen sairaala päätti tarttua tarjoamaamme palveluun. Siitä lähtien on paaritaksi ollut tavallinen näky Tampereen Yliopistollisen sairaalan pääoven edessä. Pian myös Tampereen kaupunki ja monet muut asiakkaat ottivat paaritaksin ympärivuorokautiseen käyttöön.

Asiakkainamme on
tänä päivänä mm. Tays, HaSa, Tekonivelsairaala CoXa, Veljeskoti ja Tampereen kaupunki sekä monet muut eri tahot, jotka tarvitsevat luotettavaa ja ammattitaitoista paaritaksipalvelua erikois-
osaamista vaativiin potilassiirtoihinsa.